maanantai 24. elokuuta 2015

Miltä meidän koulu näyttää tänään?

Tämänkin lukuvuoden osalta on byodaaminen polkaistu iloisesti käyntiin. Alkuun mennään hyvin samanlaisilla kuvioilla kuin viimevuonnakin. Käymme läpi muutamia hyviä ohjelmia ja työkaluja, joita haluan kuluvan kouluvuoden aikana hyödyntää erilaisiissa oppimisprojekteissa. Vastaanotto on kaikilla kouluilla tähän saakka ollut mainio. Olenpa osannut ajoittaa vierailuni monelle koululle ns. pullapäivän kohdallekin. On ollut mukavaa päästä taas puhelemaan pehmoisia ja vähän asiaakin opettajakollegoiden kanssa. 

Eräällä koululla yksi viimevuoden BYOD-koekaniineistani kysäisi, missä tilassa meidän koulumme minun näkökulmastani ovat, kun olen saanut kiertää kaikilla kouluilla tutustumassa opettajiin ja oppilaisiin. Kysymys vaikutti aika raskaalta ja syvää analyysia vaativalta, vaikka olikin huumorilla heitetty. Keksinpä siinä kuitenkin vastausta pyöritellessäni yhden tärkeimmistä syistä, miksi viihdyn nykyisessä työssäni. 

Ylöjärven kaikilla kouluilla on hyvä hyrinä päällä! Jokaiselle koululle olen ollut tervetullut ja minun on mukava mennä vierailulle joka paikkaan. Odotan oikein innolla, että pääsen kuulemaan eri koulujen kuulumiset ja näkemään missä mennään. Kaikilla kouluilla on meneillään jotain ns. tavallisesta kouluarjesta poikkeavaa. Opettajat ovat innoissaan ja tarmokkaita. Yleisilmapiiri tai toimintakulttuuri ei vaikuta ummehtuneelta yhdelläkään koululla. Ylöjärven opettajilla on uskoa ja kiinnostusta koulun kehittämiseen. Jalat maassa ja päät pilvissä. Tämä on aivan mahtava työpaikka.

Kunnassamme on meneillään suuri määrä hankkeita ja uskon, että ne pitävät koulut virkeinä. Kaikilla kouluilla on meneillään jokin, joko sisäinen tai ulkoa ohjattu hanke, joka pistää opettajakuntaan vipinää. Lisäksi meillä on töissä järkyttävän hyviä tyyppejä! 

Suuri, mutta varmasti harvoin tunnustettu kiitos tästä kaikesta kuuluu opetuspäälliköllemme Leena Pöntyselle. Vaikka joskus kuulee sanottavan, että Leena on aika vauhdikas käänteissään, hän on hankehakemusten kirjoittaja ja hankkeiden koordinoija vailla vertaa. Leena on hakemuksillaan tienannut varmasti oman palkkansa moninkertaisesti. Ei kuitenkaan riitä, että hankerahaa haetaan ja saadaan. Hankkeet pitää myös koordinoida kunnolla ja vetää kunnialla loppuun saakka. Voin tietysti puhua vain omasta puolestani, mutta minun BYOD-hankkeeni osalta homma on toiminut. Olen saanut melkoisen vapauden ja vastuun suunnitella oman työnkuvani, mutta saanut silti jatkuvasti tukea ja sparrausta omille kotkotuksilleni. Hankkeen hallinosta minun ei ole tarvinnut huolehtia tuon taivaallista. 

Kiitos kollegat. Kiitos Leena. Teidän kanssa on hiton siistiä tehdä töitä.

Byodimies

tiistai 11. elokuuta 2015

Uusi ikäluokka BYOD-myllyyn

Nyt on ensimmäinen työpäivä takana. Tai miten sen ottaa. Eilen en malttanut pysyä kotona viimeisenä lomapäivänä, vaan menin koululle latailemaan ja päivittelemään koneita ja tänään kirjoittelen blogitekstiä ja viilaan ensimmäisen kierroksen aikatauluja täällä kotona. 

Ylöjärvellä näyttäisi olevan tänä vuonna 26 viidettä luokkaa, eli yksi enemmän kuin viime lukuvuonna. Vähän tämä sotkee minun hienoa viiden viikon kiertueaikataulua, mutta eiköhän tästä selvitä. 

Alkuun lähdetään tänäkin vuonna varmasti ohjelmien ja ominaisuuksien sillisalaatilla, eli pohtimalla oppilaiden ja opettajien kanssa, mihin kaikkeen oppilaiden omat laitteet koulussa soveltuvatkaan. Yritetään vähän rikkoa perinteisiä käsityksiä. Viime syksynä tuli ainakin mielenkiintoisia avauksia. 

Ajattelin, että tämän vuoden yhtenä teemana voisi olla ilmiöpohjainen oppiminen. En ole aiemmin perehtynyt asiaan kovinkaan syvällisesti, joten tässä on paljon mielenkiintoista käsillä. Ajattelin, että kevätkaudella voisi yrittää jotain isompaa, mahdollisesti kahden päivän ilmiöpohjaista projektia. Täytyy kuitenkin koittaa pitää maltti mukana. Kun itsellä eikä mahdollisesti muilla opettajilla ja oppilailla ole kokemusta ilmiöpohjaisista menetelmistä, ei pidä kurkotella liian korkealle. Toisaalta raukka se, joka jarrua painaa. Mennään täysillä vain, mutta täytyy yrittää jotenkin valmistaa myös oppilaat uuteen työtapaan.

Olen tässä loppukesästä vähän koittanut lueskella ilmiöpohjaisuuteen liittyvää materiaalia, vaikka muuten onnistuinkin sysäämään työasiat kesän ajaksi mielestäni. Vaikuttaa siltä, että menetelmä soveltuisi paremmin pidempiaikaiseksi käytännöksi omassa luokassa, mutta eiköhän siitä saada jokin pienempi kokonaisuus lohkaistua tällaisen kiertolaisenkin hommaan.

Alkuun täytyy kuitenkin tutustuttaa oppilaat muutamaan ohjelmaan ja työkaluun, joista uskon olevan apua kevään suuremissa projekteissa. Ilokseni sain huomata, että O365 oli kesän aikana nytkähtänyt huomattavasti ihmisystävällisempään suuntaan ja meidänkin organisaatiossa oli saatu käyttöön mm. classroom notebook. Lisäksi MS:n mobiilisovellukset näyttäisivät toimivan nyt moitteetta. Viime keväänä meinasi kyllä pää revetä ja tunnelmat olivat enemmänkin tätä luokkaa.

Nytpä meinaakin tässä suunnitellessa muodostua ongelmaksi se, että jos haluan pitää keväällä pari päivää ilmiöpohjaista hulabaloota ja ottaa vielä mukaan sähköisen kokeenkin, minun pitää jättää jotain pois viimevuoden ohjelmasta. Mutta kun sekin oli niin hyvä.

Tällaista avautumista näin lukuvuoden alkuun.