keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Toinen kierros

Ensimmäinen kierros takana ja uusi juuri alkamassa!

Ensimmäinen rundi sujui hienosti ja vastaanotto oli kaikilla kouluilla hyvä niin opettajien, rehtorien kuin oppilaidenkin osalta. Jälkeenpäin olen kuullut, että osa opettajista jopa innostui asiasta ja on ottanut joitain näyttämiäni menetelmiä käyttöön. Mahtavaa!

Mitä jäi ensimmäiseltä kierrokselta käteen?

Ensimmäisen kierroksen suurimmat uhkakuvat olivat tekniset haasteet moninaisten laitteiden ja erinopeuksisien internetyhteyksien kanssa. No, kumpikaan uhkakuva ei toteutunut. Oppilaat osaavat käyttää laitteitaan teknisesti katsoen todella taitavasti ja vähintään puolella porukasta oli laitteessaan pakettihintainen mobiilinetti. Pienen säätämisen jälkeen kaikki pääsivät nettiin. (Olen silti yhä sitä mieltä, että koulujen tulisi tarjota langaton verkko myös oppilaiden omien laitteiden käyttöön.) Tällä toisella kierroksella homma tuntuu sujuvan vielä sukkelammin. Älkää siis pelätkö opet. Teidän ei missään nimessä tarvitse osata käyttää kaikkia laitteita ja käyttöjärjestelmiä. Kysykää oppilailta. Luokasta löytyy aina vähintäänkin yksi oppilas, joka hallitsee mobiiliyhteyksien jakamisen ja määrittämisen. Tai sitten voi käydä kysymässä naapuriluokasta. Tai katsoa Googlesta.

Oppilaat motivoituvat valtavasti omien laitteiden käytöstä luokassa. Sisällöllä ei näytä juuri olevan väliä. Oppilaat laskivat riemusta kiljuen ja pulpeteilla seisten kertotauluja, kun sai vastata omalla laitteella ja taustalla soi jännittävä musiikki. Saa nähdä, milloin tämä ilmiö kokee inflaation ja omista laitteista tulee arkisia työvälineitä. Täytyy takoa, kun rauta on kuumaa. Toisaalta omien laitteiden työmahdollisuuksien esittely ja ilmiön arkipäiväistäminen ovat projektini osatavoitteita.

Mitä on luvassa toisella kierroksella?

Toisen kierroksen teemana on tiedonhaku. Ajattelin toteuttaa oppilailla ihan perinteisen esitelmän teon, jossa omia laitteita käytetään tiedon hakemiseen ja tuotokset tehdään Padletilla. Vaikka lapset käyttävätkin laitteitaan teknisesti todella taitavasti, monet internet-maailman lait ja käytössäännöt ovat täysin hukassa. Tekijänoikeudet ovat monelle opettajallekin vaikea asia, mutta onneksi esim. Creative Commons ja Googlen hakutyökalut helpottavat tekijänoikeusvapaiden kuvien ja muun materiaalin hakua.

Mielestäni oppilaiden omat laitteet ovatkin vahvimmillaan juuri tiedonhaukuun liittyvissä tehtävissä. Lähes mikä tahansa tieto on tarkistettavissa netistä alle minuutissa. Ei tietokoneluokan tai -käyttövuoron varaamista ja koneiden käynnistymisen odottelua. Kännykkä taskusta ja ikkuna universumiin auki. Toki tiedonhakuun pitää kiinnittää huomiota ja uhrata aikaa lähdekritiikille ja tekijänoikeusasioille.

Kommentoikaa, mihin te laitteita luokassanne tai töissänne käytätte!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti