maanantai 18. elokuuta 2014

Ensimmäinen viikko takana

Noin! Nyt on ensimmäinen viikko Ylöjärven BYOD-kokeilua takana ja kaikki toistaiseksi hyvin. Mitään suurempia teknisiä tai pedagogisia haasteita ei ole ilmennyt, vaan päivät ovat sujuneet hienosti ja sekä oppilaiden että opettajien osalta vastaanotto on ollut innostunut.

Ensimmäisen kierroksen oppisisältö on ollut melkoinen sillisalaatti erilaisia sivustoja, kikkoja ja ohjelmia, joita aion vuoden aikana hyödyntää vierailuillani. Tämän sälä-päivän aikana olemme testanneet, että kaikki pääsevät jollain laitteella internettiin ja opetelleet sietämään eri nopeuksilla toimivia yhteyksiä, laitteita ja käyttäjiä.

Kuten jo edellisessä tekstissäni mainitsin, Ylöjärven oppilaat eivät pääse liittymään koulujen langattomiin verkkoihin. Tämä on mielestäni yksi suurimmista haasteista tai jopa esteistä BYOD-toiminnalle. Vaikka oppilaat osaavatkin näppärästi jakaa omia mobiilidatayhteyksiään toisilleen, luulen tämän säätämisen tappavan opettajien innostuksen jatkaa kokeilua omalla ajallaan. Minun on vaikea ymmärtää, miksi rinnakkaisen opiskelijaverkon rakentamista ei nähdä tarpeellisena tai sitä pidetään jonkilaisena tietoturvauhkana. Toimiihan käytäntö kaikilla ylemmilläkin kouluasteilla ja siihen ollaan siirtymässä myös monissa Suomen alakouluissakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti